Riemunkirjava huivi

Lanka: Jawoll Magic
Malli: täältä, puikot 3.5 mm

Elämäni ensimmäinen itse neulottu kolmiohuivi. Langan ostin heräteostoksena oululaisesta käsityöliike Somikista, kun muistin, että siitä neulottuja huiveja on esitelty blogeissa. Lankaa oli mukava neuloa ja huiviin nuo 3.5 mm puikot olivat juuri sopiva valinta. Neulejäljestä tuli ilmava mutta tasainen. Malliksi valitsin mahdollisimman helpon, tosin ei ehkä ihan langan liukuväreihin sopiva. Nuo reikäkerrokset tein 16 krs:n välein ja ne nyt sitten tulivat mihin sattuu värien puolesta. Koin myös työlääksi neuloa nurjia puolia, kun työssä oli lopulta yli 300 silmukkaa. Lopussa vähän fuskasin ja tein aina oikeaa, joka kuitenkin sopii huiviin mielestäni tosi hyvin.

Huivin päättely jännitti etukäteen, että tuleeko reunasta liian tiukka tai löysä. Pelko oli aiheeton, tein päättelyn virkkuukoukulla samalla ohjeella, kuin Sannan sukissa. Reunasta tuli täydellinen!

Ei minusta vielä huivistia tullut, tai sitten täytyy löytää malli, jossa ei tarvitse paljoa nurjaa neuloa!

HuiviHuiviHuiviHuiviHuivi

Advertisement

I Heart You

Lanka: 7 Veljestä
Malli: I Heart You, kirjoneule Facebookin Iloinen Villasukka -ryhmästä, 48 s, puikot 3.5 mm

Osallistuin Facebookin villasukkaryhmässä sukkarinkiin, jossa ilmoittautuneille arvottiin pari. Tälle parille sitten neulottiin villasukat. Sukkien väristä sai esittää toivomuksen, mutta minun parini halusi sen olevan yllätys.

Tuntemattomalle henkilölle oli yllättävän hankala neuloa sukkia, vaikka mitään vaatimuksia ei ollut (tai ehkä juuri sen vuoksi). Nämä valmistuneet ovat peräti neljännet sukat, jotka aloitin ja ainoat, jotka vein loppuun. Ensimmäisen yrityksen tuloksena synyti kokonainen sukka, joka ei sitten miellyttänyt. Kaksi muuta torppaantui jo heti vartta neuloessa. Huh huh, välillä luulin etten saa mitään aikaiseksi. Tarkoitukseni oli tehdä lähestyvän kesän kunniaksi sukat vähän ohuemmasta langasta, mutta tuttu ”seiskaveikka” osoittautui sitten tämän Niina Laitisen I Heart You -mallin kanssa sellaiseksi, jonka sain vietyä loppuun.

Alkuperäisessä mallissa oli tosin tehty sukan päälle silmukoita jäljentämällä sydän, mutta minä vaihdoin sen kirjoneuleeksi, joka osui silmääni jonkun kanssaneulojan esittelemänä villasukkaryhmässä.

Toivottavasti sukkien saajalle kelpaa.

Sukkarinkisukat Sukkarinkisukat

Sannan sukat

Lanka: 7 Veljestä valkoinen ja syklaami
Malli: täältä, lisätty varteen 12 kerrosta ohjetta enemmän, puikot 3.5 mm

Sukat on tehty tilauksesta. Ohjeen mukaan olisi tullut niin tiukat, että purin ja neuloin 12 kerrosta lisää. Ei siltikään hölsky. Ilmeisesti minulla on niin tiukka käsiala, että samalla langalla ja puikkokoolla ei noista myöskään ihan polvipituiset tulleet.

Nyöritetyt san3 san4Nyöritetyt

Lasten kirjoneulesukat

Lanka: 7 Veljestä
Malli: täältä, hieman kokoa muunneltuna, puikot kirjoneuleessa 3.5 mm, muualla 3 mm

Pitkästä aikaa 7 Veljestä puikoilla, kun ei muuta valkoista lankaa sattunut olemaan käsillä. Onhan se tukevaa lankaa ja varsinkin kolmosen puikoilla neulottuna tulee melkoista peltiä. Ei siis ole hyvä yhdistelmä pikkulapsen sukkiin, mutta halusin tuon mallin neuloa siitä huolimatta. Käsialakin näyttää epätasaiselta. Malli oli oikein mukava neuloa, täytynee tehdä toistekin tuolla ohjeella.

Lasten kirjoneulesukatLasten kirjoneulesukat

Härpäke

Suhtaudun yleensä epäilevästi kaikenlaista poppaskonsteja kohtaan. Etenkin jos ne ovat muovisia kahden euron härpäkkeitä, joiden avulla luvataan ratkaista monenlaiset ongelmat. Sellainen kuitenkin eksyi hetken mielijohteesta lankatilauksen mukaan ja sehän olikin postitiivinen yllätys. Langankuljetin estää lankojen putoamisen ja sotkeutumisen sormella ja lisäksi lanka kulkee jouhevammin muovin yli lopputuloksena tasaisempi kirjoneule. Epätasainen kirjoneulejälki onkin siis ollut tahmaisen etusormeni syytä! Härpätintä on erittäin helppo käyttää ja lankojen asettelu siihen ei vie kuin pari sekuntia. Laite ei varmasti kaikkien ihmisten ongelmia ratkaise, mutta minulle siitä oli apua ja tulen sitä käyttämään jatkossakin. Langankuljetin

Värikkäät

Lanka: Regia 6 ply Color ja Uni Color
Malli: inspiraatio näistä, varressa 54 s, sukanterässä 50 s, puikot 3 mm

Näistä villasukista tuli hieman levottomat, kun molemmat varret neulottuani tajusin, että 50 gramman kerä tummansinista ei riitä yksin molempien sukkien sukanteriin. Raidoitin sitten tuolla värikkäällä langalla, eikä sitä tummansinista jäänytkään kuin muutama metri. Sukan pituus jäi hieman vajaaksi normaalista, kun MM-jääkiekkoa katsoessani samalla luin mittanauhaa vähän väärin ja kiirehdin jo kärkikavennuksiin. Onneksi noita pienempiä jalkoja löytyy kyllä sukkien käyttäjiksi.

VärikkäätVärikkäätVärikkäät

Kevätpurot

Lanka: Novita Puro Batik
Malli: Kerttu, 47 s, puikot 3 mm

Nämä eivät ole villasukat vaan tekokuitusukat. Puro Batik on 100 % akryyliä, mutta kivasti puuvillantuntuinen ja miellyttävä neuloa. Sukissa on mallina Kertut, jotka oli tosi kiva neuloa, kun kuvion oppi ulkoa. Aika tönköthän noista tuli kolmosen puikoilla joten seuraavan kerran tätä lankaa neulon astetta paksummilla.

Kerttu-sukat puro2 puro3 puro4