Tarjolla käsinvärjättyjä lankoja

Neulomis- ja bloggaamisinnostukseni on ollut nyt katkolla yli puoli vuotta. Olen kyllä jonkin verran neulonut mutta en ole kuvannut neuleita. Enkä usein viimeistellytkään: pöydällä odottavat viidet valmiit sukat kastelua ja päättelyä.

Yleensä neulomisjaksoni ovat kestäneet vain pari kuukautta, joten tuo kaksi ja puoli vuotta kestänyt, lokakuuhun päättynyt jakso, oli varmasti elämäni pisin. En osaa arvioida milloin innostun taas käsitöistä. Ehkä jo ensi viikolla, ehkä ensi vuonna.

Joka tapauksessa päätin nyt myydä itsevärjäämiäni lankoja pois kuleksimasta. Langathan eivät pilaannu, mutta mieluummin soisin niiden saavan uuden muodon jonkun toisen neulomana, kuin itselläni kaapin täytteenä.

Lankapohjat olen tilannut Englannista ja väreinä olen käyttänyt happovärejä. Huuhtelun yhteydessä ne ovat pesty Eucalan villanpesuaineella. Materiaalit ovat siis samoja, joita ammatikseen värjääjät käyttävät. Hinnoissa olen kuitenkin huomioinut, että olen itse harrastelija, enkä langoilla varsinaisesti bisnestä halua tehdä. Otathan siis lankoja ostaessasi huomioon, että varsinkin punaiset vyyhdit saattavat jonkin verran päästää väriä ensi pesussa.

Langat myyn kahden tai kolmen vyyhdin seteissä, jotka omasta mielestäni sointuvat yhteen, mutta on toki ihan ostajan päätettävissä, miten ne käytetään. Yhdessä setissä olevat vyyhdit ovat aina samaa laatua. Kaikki langat ovat fingering-vahvuutta. Hinnat sisältävät postikulut Suomeen! Jos tilaat useamman kuin yhden setin, vähennän muista ostamistasi seteistä 6 e (kun tilaat ne samalla kertaa).

Yhteydenotot sähköpostilla susannay(at)gmail.com tai Ravelryssä yksityisviestillä (susannayh). Kauppa toimii siten, että minä annan tilinumeroni, sinä osoitetietosi ja kun raha näkyy tilillä, postitan langat viimeistään seuraavana päivänä.

Huom. meillä ei ole kotieläimiä, mutta tyttären kääpiövillakoira käy joskus kylässä.

Sivua päivitetty 23.4.

MYYTY! Setti 2. Kaksi vyyhtiä 80% Superwash BFL, 20% Nylon High Twist. 100g / 365m. 29 e setti.   IMG_3030

MYYTY! Setti 10.  Kolme vyyhtiä 75% Superwash Merino Wool, 25% Nylon. 100g / 400m. 34 e setti.
IMG_3041

Setti 14. Kaksi vyyhtiä 75% Superwash Merino Wool, 25% Nylon. 100g / 400m. 29e
IMG_3055

Setti 15. Kaksi vyyhtiä 75% Superwash Merino Wool, 25% Nylon. 100g / 400m. 29eIMG_3056

Setti 18. Jämälankoja valmiiksi kakutettuna. 100% SW Merino Wool. 100g / 400m. Yhteensä yli 400g lankaa. 36 e.

IMG_3059

Mainokset

Aurinkoiset appelsiinit

Lanka: käsinvärjätty 7 Veljestä
Malli: Niina Laitinen: Elsit

Yritin värjätä luonnonvalkoista lankaa (tumman) oranssiksi, mutta lopputuloksena oli appelsiinin keltainen. Epätasaikseksikin värjäys jäi, joten toinen sukka on toista tummempi. Syynä epäonnistumiseen oli liian vähäinen määrä punaista keltaisen värijauheen lisänä ja lankaakin liian paljon (100 g). Vielä värjäysastiassa väri näytti hyvältä, mutta langan kuivuttua totuus kävi ilmi. Neuloin kuitenkin sukiksi asti. Jos eriparisuus häiritsee liikaa, värjään sukat uudestaan 😉

AurinkoisetAurinkoisetAurinkoisetAurinkoiset

AurinkoisetAurinkoiset

Aurinkoiset

Aurinkoiset

Koolausta

Lanka: Novita Nalle ja 7 Veljestä, Teetee Pallas ja Drops Karisma
Kool-Aid värejä: punainen, pinkki, sininen ja Mango
Ohjeita: täällä ja täällä

Miksikähän minulle tulee lankojen värjäämisestä mielikuva, jossa hipahtava mummeli sekoittelee pitkällä kepillä höyryävää rautapataa, jossa kiehuu sipulinkuorien ja sammalten keskellä villalankoja? Jostakin tällainen kuva on päähän muodostunut, mutta mursin sen mielikuvan täysin. Nykyaikana mummeli tilaa netistä juomajauhetta, sotkee sitä villalankoihin ja pistää paketin kahdeksi minuutiksi mikroon. Sen jälkeen vyyhdit kuivataan kerrostalon parvekkeella. Yay, ja näin tapahtui!

Testailin siis koolausta eli villalangan värjäämistä juomajauheilla. Homma oli hauskaa ja helppoa. Paitsi halutun värin ja lopputuloksen saaminen ei ollutkaan niin helppoa. Mutta aloittelijakin sai aikaan uniikkeja lankoja.

Lankoina oli valkoisia ja luonnonvalkoisia kerän loppuja. Aluksi langat vyyhditettiin ja kasteltiin kauttaaltaan kädenlämpöisessa vedessä. Sen aikana tehtiin pieniin kulhoihin väreistä ja vesitilkasta halutut väriyhdistelmät. Sitten vyyhdit laakeaan vatiin ja teelusikalla väriä haluttuihin osioihin. Sen jälkeen vyyhti mikroon muutamaksi minuutiksi. Lopuksi huuhtelu ja kuivaus. Kuivunut lankavyyhti sitten kerälle (prosessin tympein osuus).

Osan vyyhdeistä värjäsin kattilassa. Eli kiehuvaa vettä kattilaan ja sinne värijauhe. Sitten ujutin vyyhtiä hitaasti veteen, jotta sain aikaan liukuväriefektin. Pari minuuttia vyyhti uiskenteli vedessä ja sitten huuhteluun.

Varikas

Mango

Pinkki

Sininen

Kaikki