Villasukkamatematiikkaa

sukat

Joskus sitä saa päähänsä kummallisia juttuja. Olen usein miettinyt, että kuinkahan paljon enemmän menee aikaa ohuesta (fingering-vahvuisesta) langasta villasukkien neulomiseen, kuin paksummista langoista (esim. Nalle ja 7 Veljestä).

Mutu-tuntumalla sanoisin, että menee kaksi kertaa se aika, mitä seiskaveikasta. Päätin sitten yrittää laskelmin todistaa, meneeko mutuni ihan metsään. En ole mikään matemaatikko, mutta yritin maalaisjärjellä ja konkereettisesti miettiä lukuja.

Lähdin siis laskemaan, kuinka kauan menee kullakin langalla 20 cm pituisen sukan varren neulomiseen.

7 Veljestä:
48 silmukkaa, puikot 3.5 mm. Minun käsialallani kymmeneen senttiin tarvitsee 26 kerrosta, eli yhteensä 52 kerrosta kuviteltuun 20 cm varteen.

Nalle:
52 silmukkaa, puikot 3 mm. Minun käsilallani kymmeneen senttiin tarvitsee 34 kerrosta, eli yhteensä 68 kerrosta.

Fingering:
60 silmukkaa, puikot 2.5 mm. Minun käsialallani kymmeneen senttiin tarvitsee 42 kerrosta, eli yhteensä 84 kerrosta.

Kerroin sitten silmukkamäärän kokonaiskerrosmäärällä saadakseni tietää, kuinka monta silmukkaa tuohon 20 senttiin on neulottava. Sen jälkeen asetin yhden silmukan neulomisajaksi 1.5 sekuntia, joka on siis ihan hatusta vedetty, mutta tarvitsin jonkun ajan, johon verrata. Päättelin, että huolimatta lankavahvuudesta, yhden silmukan neulomiseen menee aina se sama aika. En tiedä onko oikeasti näin, mutta oletetaan.

Tuolla laskutavalla sain seuraavat tulokset 20 cm mittaisen villasukan varren neulomiseksi:
7 Veljestä -langalla  aikaa menee 1 h 2 min
Nalle-langalla aikaa menee 1 h 28 min
Fingering-vahvuisella langalla aikaa menee 2 h 6 min

Ei mutuni siis metsässä ollut lainkaan, tuplastihan sitä aikaa menee ohuesta langasta neulottuna seiskaveikkaan verrattuna. Mutta onneksi ei ole kiire harrastajaneulojalla!

Mainokset

5 kommenttia artikkeliin ”Villasukkamatematiikkaa

  1. Mainio laskelma! Kannattaa siis ehdottomasti siirtyä hyvin ohueen lankaan, jos sukkia kertyy omiin nurkkiin liian kanssa! Ja tietysti myös erittäin vaikea kuvio neulottavaksi…….

    Liked by 1 henkilö

  2. Tämäpä oli mielenkiintoista! Enää ei ihmetytä yhtään, miksi sukkien valmistuminen tuntuu kestävän välillä ikuisuuden. Supertiukka käsialani kun vaati 2,5 mm puikoille 72 silmukkaa, 2,25 mm puikoille 76 silmukkaa ja 2,0 mm puikoille 80!

    Liked by 1 henkilö

    • Kylläpä sulla on tiukkis käsiala! Sulla taitaa mennä siis tuolla laskukaavalla vielä vartti lisää ohuen sukkalangan kanssa. Mulla tosiaan tuo 60 s riittää hoikkasääriselle, joskin tietty kirjoneuleeseen saa heti pistää +8 s.

      Tykkää

  3. Oi vietävä… eipä ole tullut ennen laskettua kauanko sukkien tekemiseen menee aikaa… Nyt sen verran alkoi houkuttamaan että eikun kello käteen ja neulomaan.. mikä ihana syy istahtaa sohvalle….

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s