Lanka: Järbo Garn AB Silk Blend, väri kyyhkynen
Malli: omasta päästä vedetty, 110 s, puikot 3.5 mm, korkeus 19.5 cm
Ihanan silkkinen lanka tämä Silk Blend ja erittäin miellyttävä neuloa! Piposta tuli lähes täydellinen ja se puuttuva palanen oli 5 s liian vähän, eli turhan päänmyötäinen ainakin näin uutena. Toisaalta käytössä saattaa venyä niin että olen kiitollinen niistä viidestä puuttuvasta silmukasta 🙂
Lankaa kului himppasen vajaat 50 g. Hinta-laatu -suhteeltaan erinomainen lanka. Olisi varmaan ihanaa myös sukissa, mutta ei taitaisi kestää kulutusta kuin unisukkina, jos sittenkään. Pipossa tuo lanka on oivallista sen silkisen kutiamattoman neulepinnan ansiosta. Lämpimyyden pääsen testaamaan vasta pipokelien myötä.
Valepalmikko antaa pipolle ryhtiä ja joustavuutta, päälaen kavennukset tein mutu-tuntumalla ja ne olisivat voineet kieltämättä siistimmätkin olla. Ei kuitenkaan huono lopputulos elämäni ensimmäiseksi pipoksi (jos sitä alakoulussa tehtyä ei lasketa).
Tulipa tämän pipon myötä mitattua oma päänympäryskin, 53 cm, jonka olen aina tiennytkin olevan alle keskikokoisen aikuisen päänkoon, koska ikinä ei mitkään lippikset ja pannat ole pyörimättä päässäni pysyneet. Nyt se on siis mittaamalla todistettu!
Jännästi kamera vangitsi eriasteisia harmaan sävyjä, vaikka luonnossa niitä ei havaitse.
Kaunis pipo, varmasti venyy käytössä. Ja tosiaan pipo näyttää kuvissa melkein raidalliselta!
TykkääLiked by 1 henkilö
Tuo oli kyllä mielenkiintoinen lankatuttavuus kaiken kaikkiaan 🙂
TykkääTykkää
Tulin ihastelemaan kaikkia kauniita aikaansaannoksiasi 🙂 Samalla toivotan sinut tervetulleeksi testaajaksi tulevalle ohjeelleni:)
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos, jään odottamaan ohjettasi 🙂
TykkääTykkää